KOLMAS TILA, ESITTELY, PALKINNOT
Kolmas Tila – 3T. Kolmas tila on monitaiteellinen ryhmä, jonka keskeinen tavoite on taiteen ja tieteen keskinäinen vuoropuhelu ja tutkimus. Nostamme esiin yhteiskunnallisesti ja filosofisesti tärkeitä aiheita. 3T toteuttaa niin teatteriesityksiä, tilateoksia, näyttelyitä kuin esitystaidetta.
3T ei pyri kiinteisiin rakenteisiin. Haluamme liikkuvuutta. Täydennämme ryhmäämme produktiokohtaisesti.
3T on kulkuneuvo tuntemattomaan. Filosofisessa keskustelussa käsite kolmas tila liitetään länsimaisen ajattelun ja perusasenteiden kritiikkiin. Kolmas tila korostaa vastavuoroisuutta – vastakohdiksi mielletyt asiat vaikuttavat toisiinsa. Kolmas tila voidaan liittää identiteettiin, joka nähdään jatkuvana prosessina. Ihminen nähdään sekä sen kautta mistä hän on lähtöisin että suhteessa siihen mihin hän on päätynyt, minne hän on matkalla. Tämä liittyy myös ammatilliseen identiteettiin.
Kolmas tila voi olla myös fyysinen tila – tilanne ja tilaisuus joka avautuu esimerkiksi katsojan ja esityksen välillä. Olennaista tässä kohtaamisessa on että molemmat osapuolet vaikuttavat toisiinsa. Tätä haluamme tutkia.
Lähtökohtiamme on teatterin yhteisöllisyys ja aktiivinen vuorovaikutus yleisön kanssa. Etsimme sitoutuneempaa katsomisprosessia. Haluamme haastaa katsojan uudenlaiseen suhteeseen teoksen kanssa.
KOLMANNELLE TILALLE TAIDEPALKINTO!
Kolmannen Tilan menestyksekäs kulttuuripääkaupunkivuosi 2011 huipentui Varsinais-Suomen Taidetoimikunnan myöntämään taidepalkintoon.
”Ryhmän tinkimättömyys, esteettisyys, taiteen ja tieteen yhdistäminen sekä eettinen ote tekevät Kolmannesta Tilasta poikkeuksellisen ansiokkaan ja monipuolisen ryhmän. Esitykset ovat kokonaistaideteoksia, jotka puhuttelevat tunnetta ja haastavat ajattelua.”
Kolmas Tila kiittää katsojiaan ja yhteistyökumppaneitaan kulttuuripääkaupunkivuodesta. KIITOS!



Tweets